Valokuvien ykköskohteena

Kamera ei yhtään pelota tai kummastuta. Aina olen valmiina kunhan vain kuvaaja osuu paikalle. Hankalinta on kuitenkin kuvaajalla silloin, kun minulla on oikein vauhti päällä. Tavallisesti jahtaan juuri silloin leikkihiirtä huoneen päästä päähän. Aamupäiviisin olen virkeimmilläni ja kun väsähdän
nukun melkein missä vain. Nukenrattaatkaan eivät ole ollenkaan hassummat, sillä mahdun niihin juuri sopivasti. Siinä on mukava kölliä ja katsella Oonan ja kavereiden puuhastelua, kunnes joko nukahdan tai sitten osallistun itse leikkiin mukaan.

Unet maistuvat vielä usein

Yleensä viihdyn siellä missä muukin perhe. Äidin häärätessä keittiössä maistuvat unet vaikkapa hellanedusmatolla. Piiloon en ole kertaakaan mennyt, vaan luottavaisesti olen aina siellä missä muutkin puuhastelevat.

Ainut paikka, mistä minua on häädetty on ruokapöytä. Sinne on niin helppo kiivetä tulia pitkin. Mutta koulutus on käynnissä. Tinkimätön "EI !" ja lattialle siirto seuraa aina unohdettuani läksyni.

Mutta HURMAAVA osaan olla ja pikku harmit unohtuvat nopeasti. Olen valloittanut kaikkien sydämen nuoren herrasmiehen lailla !

Uusi alku

Kolme päivää on vierähtänyt uudessa kodissa. Paljon on tutkittavaa ja ihmeteltävää, mutta siivosti olen osannut käyttäytyä. Hyvässä hoidossa on oppinut vain hyväksi kotikissaksi. Aluksi hakeuduin kaikkien perheenjäsenten syliin vuoronperään. Nukkuminenkin sujuin parhaiten "ihmisemon" kainalossa. Koti on kolmessa tasossa ja portaita on mukava välillä juosta ylös, alas. Kuuluu vain mukava tepsutus "plop, plop, plop, plop ..." kun nelistän kaikilla tassuilla. Portaiden puolivälissä on tähystyspaikkani, johon hakeudun usein kun ovikello soi tai kuuluu lause "Kuka tulee ?".

Tänään maistui ruokakin. Nautin halulla uunissa kypsennettyä broileria pieniksi paloiksi pilkottuna reilun puolen desin verran. Vesi maistuu, kermaviili ja laimettu hylakerma. Kuivamuonaakin on kiva välillä rouskutella, mutta valmis kissanruoka hyytelössä ei erityisen kiinnosta. Paitsi aamulla tonnikala... No, voihan olla, että ylipäätänsä nyt vasta alkaa ruoka uudessa paikassa maistuakin.

Ja hiekkalaatikon otin omakseni heti ensimmäisenä iltana. Sinne minulla on aina esteetön kulku ja oma rauha.

Ystävykset

Kotia etsimässä

Taidan saada pian uuden emännän Oona-tytöstä. Ainakin hänen sylissään oli ihmeen hyvä olla.
Kissaystävä - sanoisin ! No, tähän päivään mennessä minua ei ole kukaan kaivannut,
joten torstaina Lisen vie minut Kissatalolle ja Oona tulee noutamaan uuteen kotiin.
Voi, miten päivät matavat !

Kuka ja mistä minä oikein olen ?

Synnyin huhtikuussa 2008, mutta missä - sitä en muista.

Minusta vain kerrotaan, että lauantaina 7.6.2008 joku löysi minut Wasalandian parkkipaikalta.
Kiltti Lisen sai puhelun Kissataloon, jonka kautta minut sijoitettiin kotihoitoon Koulukadulle.
Olin vielä niin pieni, ettei minua voitu rokottamattomana sijoittaa kymmenien aikuisten kissojen seuraan.

Havaittiin, että olen hyvässä kunnossa ja hyvää hoitoakin olin saanut.
Suhtauduin luottamuksellisesti ihmisiin ja viihdyin sylissä. Katseeni olin lämmin
ja luottamuksellinen.

Kissatalossa odotetaan nyt kuusitoista päivää, että oikea omistajani kaipaisi minua.
Torstaina sain rokotuksen ja sitten tapahtui jotain outoa.

Iltakuuden jälkeen minut sujautettiin kissankuljetuslaatikkoon ja Lisen vei minut Kissatalolle.
Siellä odotti kymenvuotias tyttö oman äitinsä ja isänsä kanssa. Halusivat nähdä minut,
sillä tytölle oli luvattu oma kissa. Pitivät minua sylissä ja hellien ihastelivat.
Aurinko paistoi, oli kesäisen lämmintä ja nautin olostani.

Olen siis saamassa oman kodin, mikäli oikeasta emännästäni tai isännästäni ei juhannukseen mennessä kuulu mitään.

Hieman jännittää, kuinka tässä mahtaa käydä !